
Kuopion
Taijiquan

keho
mieli
energia
Hidasta, rentoa ja läsnäolevaa liikettä joka antaa mahdollisuuden kuulostella itseään ja saada ns. laatuaikaa itselle.
Harjoittelun myötä opitaan rentoutumaan, rauhoittamaan mieltä, hengittämään ja liikkumaan tasapainoisemmin sekä juurevammiin koko kehon voimaa käyttäen yhdessä mielen/intention kanssa..
Myös energian eli chin aistiminen sekä vahvistaminen on tärkeä osa harjoittelua ihanien ja monipuolisten taijin liikesarjojen lisäksi.

Ajankohtaista, harjoitusajat ja leirit
KEVÄÄN JÄSENTIEDOTE PDF
KUOPION TAIJIQUANIN KEVÄÄN TREENIT 2026
Mukavaa loppuvuotta ja tulevaa kevätkautta. Keväälle luvassa taas kaikkea kivaa ja Kuopion Taijiquanin ohjaajamäärä on noussut taas samaan mitä se oli aiemmin vuosia sitten eli nyt seuran treenien monipuolisesta sisällöstä vastaa Tarmo, Ansku, Ilpo, Kaiju ja uutena lisänä Fantine. Jokainen kuitenkin tarkastelee oman kokemuksen, treenauksen ja ymmärryksen kautta tätä monipuolista Chi kungin & Taijiquanin kokonaisuutta niin harrrastajat kuin ohjaajat. Tarmo edelleen maanantain ohjaajana enimmäkseen miekan/chenin osalta sekä tuishoussa ja torstaina enemmän ohjaajia kierrätellen.
Samalla palataan myös syksyllä 2026 omaan alkeiskurssivuoroon torstaisin ennen Yang-taijiquanin jatkovuoroa eli pääsee jo nyt mainostamaan/keräämään nimiä kurssille. Ansku toimii meidän alkeiskurssi vastaavana.
Keväälle luvassa mukavasti leirejä ja uutuutena kerran kuussa maanantaisin viuhkataijihin erikoistuva treeni. Alla näistä enemmän tietoa.
Terveisin
Tarmo ja muu johtokunnan porukka
KEVÄÄN LEIREJÄ:
-TAIJIQUANIN CHEN-TYYLIN MIEKKA LA 24.1
-TAIJIQUANIN PARIHARJOITTELUPÄIVÄ SU 25.1
-TAIJIN PERUSTEITA & SISÄISTÄ HARJOITTELUA 21.-22.2, Veli-Matti Peltola
-TAIJIQUANIN 42-LIIKETTÄ SU 22.3
-KUOPION TAIJIQUANIN VUOSIKOKOUS MA 30.3.
-TAIJIQUANIN PARIHARJOITUSLEIRI 18 – 19.4
-SYKSYN KUOPION TAIJIQUANIN ALKEET ALKAA TO 10.9-
-TARMON & KAIJUN JOOGA/CHI KUNG/TAIJI KREETALLA 20. – 27.5
LOPPUVUODEN JA KEVÄÄN HARJOITUSAJAT
Seuran pikkujoulutreenit on ma 15.12 klo 18.00 – 19.30 eli luvassa tällöin glögia, pikkunaposteltavaa yms. sekä eri ohjaajilta kivaa treeniä kaikille seuran jäsenille. Tervetuloa mukaan.
Joulutauolle jäädään to 18.12 ja lomalta palataan ma 12.1.2026.
Kevään harjoitusvuorot säilyvät samana kuin aiemmin.
Ma klo 18.00 – 19.00 Taijimiekka (Yang 32/Chen-miekka, nopea miekka)
Ma klo 19.00 – 20.00 Chen
To klo 18.00 – 19.15 Yang 24
Viuhkamaanantait seuraavasti klo 18.00 – 19.00 (Chen normaalisti):
- 19.1, 16.2, 16.3, 13.4 ja 18.5.
Viuhkatreeneistä tunnelmaa syksyltä:
https://youtu.be/Be6v4nISFb8?si=GO8sSWQnmYFQiq-I
Viuhka 52- ja 56-liikkeen sarjan tutkailun lisäksi teemme myös Chenin viuhkaa hivenen.
https://www.youtube.com/watch?v=jqQYM1E68-w
Hiihtolomaviikolla (vko 10) pidämme lomaa ja ma 6.4 ja to 14.5 ei ole harjoituksia. Kevätkausi päättyy to 28.5. Kesäntiedote ilmestyy toukokuun alkupuolella.
Sunnuntain Tuishou jatkuu entiseen tapaan talvellakin Kuopionlahdella klo 16.00 – 17.15 noin parin viikon välein (sovitaan aina erikseen). Ja kaksi leiriäkin luvassa kevään aikana Taijiquanin pariharjoittelusta sekä rentoutta ja taijiquanin perusteiden ymmärtämistä tukevaa parikuulostelua myös muissakin treeneissä. Tarmolta kyselyt Tuishousta ja aina pääsee mukaan. Toki kevään leirien kautta pääsee paremmin taijiquanin pariharjoittelun ideaan kiinni.
LEIREISTÄ JA KEVÄÄN TAPAHTUMISTA SEKÄ SYKSYN ALKEISTA LISÄTIETOA LINKISTÄ!!

Syvennä hengitystä, rauhoita mielesi ja rentouta keho sekä tunne energia.
Taijia moneen lähtöön
Taijiquania (Taiji) on hyvin monenlaista. Löytyy eri tyylisuuntia, hidasta, nopeampaa ja oman kehon lisäksi käytetään miekkaa, viuhkaa, sapelia sekä harjoitellaan myös parin kanssa. Kuitenkin taijihin perehtynyt näkee heti mikä on taijia ja mikä ei, vaikka ulkoisesti tekotavat voivat poiketa hyvinkin paljon.

YANG-TAIJI
Yang-tyylin taiji on luonteeltaan kuin tasaisen rauhallisesti virtaava vesi joessa. Tässä pääsee rauhassa opettelemaan taijin perusteet ja antaa hyvä pohjan muuhun taijihin.
Tunnusomaista on liikkeiden selkeys, rentous ja vähäeleisyys eli sitä kautta joutuu pakostakin vähentämään helposti ylisuorittavaa ja liian tehokasta suoritustapaa pois.

CHEN-TAIJI
Chen-tyylin taiji on puolestaan joki jossa on rauhallisuuden lisäksi myös nopeampaa virtausta, kuohuntaa ja koskia. Tässä pääsee tutkailemaan taijin olemusta huomattavasti monipuolisemmin ja opitaan antamaan voimaa myös näkyvämmin ulos. Siinä missä Yangissa on isoja laajoja selkeitä liikkeitä niin tässä luvassa paljon pikku kiemuroita sekä näkyvämpää kung fu-asennetta.

MIEKKA-TAIJI
Taiji-miekka auttaa ymmärtämään taijin perusteita lisää ja kuinka miekan saisi toimimaan kehon jatkeena. Miekan paino haastaa tutkailemaan asentoa/liikkeitä uudella tavalla ja kiinnitttämään lisää huomiota oikeanlaiseen rentouteen/voimaan ja hyvään taijiergonomiaan. Miekkaa on tosi kiva tehdä ja sen olemusta on usein verratttu lohikäärmeeseen. Liikkeiden nimistä löytyykin mm. Vihreä lohikäärme nousee vedestä.

TUISHOU
Taijin pariharjoitusten kautta päästään tutkimaan parin kanssa edellä mainittuja asiota. Alkuun parin kautta opetellaan rentoutta, juurtumista, itsensä ja toisen kuuntelua sekä taijin perusteiden ymmärtämistä. Kaikki Taijiquanin liikkeet ovat kamppailutaidollisia ja tämä näkyy kaikessa taijissa tietynlaisena koko kehon voimanmekaniikkana sekä kuinka liike on rentoa mutta vahvaa. Kuitenkaan kaikkia ei kiinnosta lajin kamppailutekniikoiden treenaus mutta rentoutta ja keho/mieli-tietoisuutta syventäviä pariharjoitteita olisi hyvä myös opiskella. Taijiquanin pariharjoittelu on leikittelevää, kuulostelevaa ja samalla oppii mukautumaan toisen liikkeisiin kuin yin/yang jotka ovat jatkuvassa liikkeessä toistensa kanssa mutta kuitenkin harmoniassa kuunnellen toista.

QIGONG & MUUTA
Sanotaaan että taijin harrastajan pitäisi osata chi kung (qigong) mutta chi kungin harrrastaja ei välttämättä osaa taijia. Chi kung tarkoittaakin "harjoittaa chitä" ja ilman sitä liikkeet jäävät helposti liian fyysiseksi. Toki chi kungiin on myös omat sarjansa sekä harjoitteensa mutta se on myös jokaisen taijiliikeen sisällä. Vielä syvempi sisäisempi harjoittelu eli Neijia kuuluu myös harjoitteluun sekä meditaatio. Nämä sisältää monipuolisesti niin kehoa, hengitystä, mieltä, tunteita ja enegiaa tasapainottavia sekä vahvistavia harjoitteita.
Lisäksi mukana on monipuolisesti erilaisia "täydentäviä" harjoitteita auttaakseen ymmärtämään monipuolisemmin tutkailtavia asioita sekä totta kai keventämään ilmapiiriä/treeniä. Ja venyttelyäkään ja muuta itsehoitoa ei unohdeta.
Taijiquanin harjoittelu onkin yllättävän monipuolista ja laajaa. Se johtunee siitä kun lajissa yhdistyy kiinalaiset terveys-, hengitys- ja energiaharjoitteet, meditaatio ja ns. sisäinen kamppailutaito eli neiguan sekä yin/yang eli taiji-filosofia.
Tärkeintä on kuitenkin treeneistä saatava olo. Hyvä ja rento olo sekä itselle ns. laatuaikaa.

Tarmo Hakkarainen
ohjaaja, pj, täyspäiväisesti näitä
"Ihanaa kun harjoittelun ja iän myötä rentous, hyvä olo sekä energia kasvaa.
Polullani haen yhä selkeämpää ymmärrystä kehon, hengityksen, mielen, tunteiden ja energian harmoniasta sekä mahdollisimman kansan tajuisesti."
040 9632 709
tarmo.hakkarainen@dnainternet.net

Kaiju Savukoski
sihteeri, osana jokaista päivää
" Elämässä on rakkaus ja taiji kulkee mukana jokaisessa päivässä.
Taiji tuo elämään leikillisyyttä ja iloa. Opettaa suhtautumaan asioihin, elämään uudella tavalla. Läsnäolon ja rentouden taitoa."
044 0385 669
kaiju.savukoski@gmail.com
Kysy meiltä lisää..
Videogalleria (uusittu)


























